Joulupukin Pajakylä on täynnä taikaa

Napapiirillä sijaitsee eräs mystinen, taianomainen paikka, jossa pajan kilke ei vaimene koskaan. Päivisin paikka naamioituu valkean lumipeitteen alle tai kuusiemetsien vihreyteen. Illan tullen tuhannet valot syttyvät ja valaisevat paikan lämpimään hohtoon. Tämä on Joulupukin koti.

Tapaa Joulupukki ja tontut

Joulupukin Pajakylä takaa maagisia hetkiä vietettäväksi. Kylä löytyy kahdeksan kilometriä Rovaniemen keskustasta pohjoiseen päin. Kylän korkeudella maapallon halkaisee Napapiiri. Napapiiri on raja, jonka ylle jäävillä alueilla vietetään kesäisin yötöntä yötä, ja talvisin koko vuorokauden kestävää pimeyttä. Matkalaisia tämä näkymätön raja kiinnostaa kovasti. Joulupukin kylä onkin oiva paikka ylittää Napapiiri, sillä raja on merkattu kylään selkeästi. Pajakylästä löydät Joulupukin kammarin, Joulupukin Pääpostin, kauppoja, joissa tehdä jouluostoksia sekä paljon muuta nähtävää. Vaikka Joulupukki on kiireinen kaikkine lahja- ja jouluvalmisteluineen, hänellä on riittää aikaa vietettäväksi myös kammarissaan, jossa pääset häntä tapaamaan. Lieneekö salaisuutena kammarin seinällä roikkuva, suuri maapallon pyörimisnopeuden säädin, jolla pukki voi hidastaa aikaa. Kammarissa pääset tutustumaan Joulupukkiin ihan ilmaiseksi vuoden jokaisena päivänä. Kammarissa pukin apuna häärivät tontut, jotka ikuistavat sinut halutessasi pukin kanssa kuvaan.

Joulupukin Pääpostissa pääset ihailemaan ainutlaatuisia joulukortteja ja iloisia joulutervehdyksiä, jotka johdattelevat sinut joulutunnelmaan. Joulupukin Pääpostin kautta voit lähettää pakettisi ja korttisi minne päin maailmaa tahansa. Kaikki postilta lähtevät lähetykset leimataan Joulupukin Pääpostin erikoisleimalla. Perheen pienimmät voivat lähettää joululahjatoivelistansa suoraan Joulupukin postilaatikkoon osoitteeseen ´Joulupukki, Joulupukin Pääposti, 96930 Napapiiri.´ Kylän tontut pitävät huolen siitä, että lista päätyy pukin luettavaksi.

Koko perhe viihtyy Joulukylän palvelujen parissa

Joulukylän Joulutalosta löytyy todella mielenkiintoinen näyttely, joka kertoo jouluperinteistä Suomessa ja ympäri maailmaa. Tähän näyttelyyn tutustuu mielellään koko perhe. Kylästä löytyy myös perheen pienempien rakastama Tallitontun piha. Kotieläinpihalla asustelee kilttejä eläimiä, kuten kaneja, lampaita, vuohi ja kanoja. Eläimiä pääsee pajailemaan ja ruokkimaan, ja niiden eloa on mukava seurailla. Varsinkin kesäaikaan piha on täynnä elämää. Kesällä käytössä on leikkipaikka lasten touhuja varten ja grillipaikka, jossa voi joko nauttia omia eväitä tai sitten ostaa pihan tontuilta pientä evästä.  Kylä tarjoaa paljon aktiviteetteja unohtumattoman loman viettämiseen. Voit lähteä moottorikelkkasafarille lumisten metsien halki tai kesäaikaan yövaellukselle nauttimaan keskiyön auringon energiasta. Talvipakkasilla upea tapa nauttia revontulista, on hypätä maisemaikkunoilla varustettuun lumijunaan tai nukkua suurella kattoikkunalla varustetussa vaunussa luonnon keskellä.Joulupukin porojen vetämässä reessä on ihana käpertyä lämpimien taljojen alle, ja nauttia ohikiitävistä valkeista maisemista. Kesäaikaan porot viettävät kesälomia Joulupukin kammarin viereisellä niityllä, jossa voit käydä tapaamassa niitä. Kylän läheisyydestä löytyy paljon muitakin palveluita, kuten husky-ajeluita, pilkkimistä, köysikiipeilyä, koskenlaskua ja vaikka mitä muuta. Kylmää pelkäämättömät pääsevät pulahtamaan jäisiin vesiinkin.

Majoittumiseen löytyy paljon vaihtoehtoja

Majoituspalveluita löytyy kylän läheisyydestä paljon. Kaikkein kätevin paikka Joulupukin Pajakylään tutustumiseen on Joulupukin Lomakylä, joka sijaitsee aivan kylän vieressä. Lomakylä koostuu tunnelmallisista mökeistä ja huoneistoista, jotka ovat varustettu kaikilla mukavuuksilla. Sisustus on soinnutettu Joulukylän tunnelmaan, joten kokemus on täydellinen.  Toinen taatusti mieleenpainuva majoitusvaihtoehto aivan kylän tuntumassa on Santa’s Igloos Arctic Circle-majoitusalueen lasi-iglut. Lasikattoiset huoneet tuovat luonnon vuodenaikojen vaihteluineen aivan iholle. Jos olet onnekas ja talviyö tarjoaa revontulia nähtäväksi, on lämpimästä lasi-iglusta elettävä kokemus todellinen elämys. Tarjolla on myös perinteisempää majoitusta maittavine aamiaisineen, saunoineen ja ravintoloineen. Kaikkialla on otettu kuitenkin huomioon Lapin luonnon läsnäolo ja skandinaavinen muotokieli. Vaihtoehtoja löytyy paljon, mutta jos haluat ajoittaa matkasi sesonkiaikaan, varaa majoitus hyvissä ajoin etukäteen – Joulupukkia tapaamaan matkustaa joka vuosi satojatuhansia joulun ystäviä.

Majoittumiseen löytyy paljon vaihtoehtoja

 

Saatat myös pitää